Nykyinen lippulaivatuotteemme, Tarmatic TB 35 -putkentaivutin, on vuosikymmenten aktiivisen kehitystyön tulos. Mitä vaiheita tähän kehitystyöhön sitten on oikeastaan kuulunut? Tässä blogiartikkelissa kerromme, miten suosittu putkentaivuttimemme on syntynyt.

Kaikki alkoi kiertovoitelumittarin takaa

”Miksi tämä nyt vasta valmistui, kun oon juuri jäämässä eläkkeelle…”

Suunnilleen näin totesi eräs pitkän uran putkistoasennusten parissa tehnyt työntekijämme, kun hän pääsi ensi kerran kokeilemaan Tarmatic TB 35 -putkentaivutinta pari vuotta sitten. Mutta aloitetaanpa kuitenkin alusta!

Vajaat parikymmentä vuotta sitten Tarmo Huhtala, eli allekirjoittaneen isä, alkoi kehitellä ihan ensimmäistä putkentaivutintaan. Syy tälle kehitystyölle oli se perinteinen: sopivaa työkalua ei vain yksinkertaisesti ollut tarjolla, joten sellainen piti sitten itse keksiä.

Isäni tuskastui alun perin siihen, miten paljon manuaalista työtä ja yksittäisten putkien taivuttamista nimenomaan kiertovoitelumittareiden putkistoasennukset vaativat. Kuten ehkä osa lukijoista tietääkin, kyseisissä mittareissa (joita löytyy esimerkiksi paperikoneista) on ns. putkimatto, jossa voi olla kerralla kymmeniäkin putkia. Kun sitten tällaista mittaria modernisoidaan, niin kaikki mittarille menevät putket joudutaan ensin katkaisemaan ja sitten nostamaan hieman, jotta erikseen asennettaville jatkoliittimille tulee riittävästi tilaa. Käytännössä siis kaikkiin mittarilta lähteviin putkiin pitää tehdä jatkoliittimien molemmille puolille S-mutkat. Tämän S-mutkan tekemiseen isäni kehitti ns. neppikoneen, joka on tavallaan nykyisen putkentaivuttimemme esiaste (vaikkakin toimintamekanismi ja käyttötarkoitus on ajan saatossa muuttunut).

Akkukäyttöisellä neppikoneella pystyttiin tekemään putkille tarvittavat taivutukset nopeasti ja helposti – suoraan mittarin luona. Putkentaivuttimen tarkkuuden ansiosta asentaminen myös nopeutui huomattavasti, kun putkien liittimet sopivat varmasti yhteen eikä ns. hukkaputkien korjauksiin tuhriintunut aikaa.

Putkentaivutin neppikone
Tarmo Huhtala kehitti akkukäyttöisen neppikoneen S-mutkien tekemistä helpottamaan.

Vuosien kehittämisen jälkeen paras putkentaivutin alkaa hahmottua

Ensimmäinen versio putkentaivuttimesta oli tarkoitettu puhtaasti S-mutkan tekemiseen. Tuotekehityksestä valmistui neppikoneen jälkeen akkukäyttöinen 90-asteen putkentaivutin ja nyt viimeisimpänä Tarmatic TB 35, täyden 180-asteen monipuolinen putkentaivutin, josta löytyy selkeät astekulmaosoittimet, stopparit ym. kaikki yhdessä paketissa.

putkentaivutin TB28
TB 28 taivutti putken 90 asteeseen asti.
Putkentaivutin TB35
TB 35 on monipuolinen putkentaivutin.

Kaikkineen tuotekehitys on ottanut tähän mennessä sellaiset 18 vuotta ja siinä on jatkuvasti siirrytty kohti monikäyttöisempää putkentaivutinta. Tuotekehityksessämme on ollut se etu, että olemme koko ajan itse käyttäneet omia putkentaivuttimiamme ja siten tuoteominaisuudet sekä käyttökokemus on saatu vastaamaan todellista tarvetta. Uusin putkentaivuttimemme, Tarmatic TB 35, onkin meillä ihan päivittäisessä käytössä. Tuotekehityksessä on ollut allekirjoittaneen ja isäni Tarmo Huhtalan lisäksi mukana muutamia TH Tarmaticin työntekijöitä eli kyseessä on siis aidosti tiimityön tulos.

Koska me itse tiedämme tarkalleen, mihin putkentaivutin kykenee ja mitä hyötyä siitä on putkistoasennuksissa, niin tällaista tuotetta on myös helppo lähteä myymään asiakkaille. Nyt uusimman putkentaivuttimen osalta myyntipuoli onkin otettu vahvemmin mukaan kuvioon. Visiona olisi myydä TH Tarmaticin putkentaivuttimia jossain vaiheessa laajemminkin ympäri Euroopan – ja itse asiassa erityisesti Ruotsissa tuotteillemme onkin jo kysyntää ja menekkiä.

Positiivinen palaute on paras palkinto tehdystä työstä

Putkentaivuttimiemme kehittämistä on ohjannut aina sama tavoite: saada aikaan sellaisia työkaluja, jotka helpottavat ja nopeuttavat putkistoasennusten tekemistä. Tämän vuoksi putkentaivuttimen pitää olla akkukäyttöinen, kevyt liikutella, helppo käyttää ja sen pitää tehdä asteentarkkaa työtä taivutuskulmien osalta.

Mielestämme olemme jo tähän mennessä onnistuneet tämän tavoitteen saavuttamisessa varsin hyvin – tämän puolesta puhuvat paitsi omat käyttökokemuksemme, myös asiakkailtamme saatu palaute. Ihan kuten tämän tekstin alussa lainaamani asentajamme, niin moni muukin on jo ensimmäisen kokeilukerran jälkeen todennut putkentaivuttimemme erittäin käyttökelpoiseksi työkaluksi. Positiivisesta palautteen ansiosta sitä huomaa itsekin, että tässä ollaan oikeasti tehty sellaisia asioita, joita myös muut pitävät tärkeinä.

 

Juha Huhtala
040 778 7878
juha.huhtala [ät] tarmatic.fi

– –

Haluatko nähdä käytännössä, miten putkentaivuttimemme toimii? Voit tilata meiltä helposti nettilomakkeen kautta täysin ilmaisen esittelyn. Esittelyssä tulemme luoksesi esittelemään putkentaivuttimen toimintaa ja ominaisuuksia. Esittely on maksuton eikä se sido sinua tai edustamaasi yritystä yhtään mihinkään. Ota yhteyttä vaikka jo tänään!